Nyt alkaa siis uusi legacyni Cherrer. Toivotaan, että tämä haaste saadaan loppuun asti ja että saadaan seuraajia. Ennen pelin alkua jouduin ikävä kyllä poistamaan kaikki ladatut, joten aluksi eletään valmisvaatteilla. Lupaan latailla lisää.

snapshot_b3ec6d1b_d3ec8a7d.jpg

Tässä komeilee Marco Cherrer, legacyn kantaisä joka on juuri muuttanut Voikukkalaaksoon. Pienessä kylässä ei ole montaakaan asukasta ja Marco asuu aivan keskustassa naapureinaan tavaratalo, rullaluistelurata ja kahvila. Mies on vakaasti päättänyt, että tylsä elämä Voikukkalaaksossa on ohi lopullisesti. Tämä suku laittaa pyörät pyörimään!

snapshot_b3ec6d1b_53ec793d.jpg

Marco joutui huijatuksi ja sai pienen, edullisen tontin sijaan kalliin ja suuren tontin jonn eei pienillä varoilla saatu edes kattoa. Talvi oli tietenkin pian tulossa, joten miehen oli aika etsiä itselleen kaunis nainen jonka kanssa saisi suvun jatkumaan ja katon pään päälle. Niinpä hän soitti taksin ja matkusti tavarataloon.

snapshot_b3ec6d1b_f3ec7710.jpg

Tavaratalosta löytyi monenmoisia naisia joiden kanssa Marco hieroi tuttavuutta.

snapshot_b3ec6d1b_f3ec844a.jpg

Kaikkea oli kokeiltava, mutta mieleistä ei oikein tahtonut löytyä. Toivottavasti aika näyttää mitä tässä käy.

snapshot_b3ec6d1b_73ec7772.jpg

Ikävä kyllä Marcon oli kutsuttava taksi viemään hänet kotiin. Kaikki kävi aivan liian nopeasti.

snapshot_b3ec6d1b_f3ec7a1c.jpg

Niin aika tosiaan näyttääkin! Marco kutsui toisen myyjistä kotiinsa ja suhteet lämpenivätkin mukavasti.

snapshot_b3ec6d1b_53ec923a.jpg

Marco mietti asioita jättisuurella tontillaan tulikärpästen mutkitellessa ympäriinsä. Nyt tämä suku saisi jatkoa!

snapshot_b3ec6d1b_93ec8665.jpg

Ensin tosin piti syödä ja näppäränä ihmisenä Marco onnistui sytyttämään tulipalon. Onneksi se saatiin nopeasti sammutettua eikä suurempaa vahinkoa syntynyt.

snapshot_b3ec6d1b_d3ec9154.jpg

Nyt Marco sai kutsuttua paikalle tummatukkaisen, mielestään hyvinkin viehättävän naisen nimeltä Lempi.

snapshot_b3ec6d1b_53ec9309.jpg

Kaikki sujuikin aluksi mukavasti. Aikuiset ystävystyivät keskenään ja viettivät paljon aikaa Marcon luona.

snapshot_b3ec6d1b_f3ec948b.jpg

Marco vitsaili ja siitähän seurasi hämillistä kikattelua. Tuosta nenästä en kyllä tykkää yhtään, mutta muuten geenit ovat hyvät.

snapshot_b3ec6d1b_93ec95fb.jpg

Ystävyys ei kestänyt pitkään, sillä se muuttui ihastukseksi hyvin pian tapaamisen jälkeen. Lempi melkein asui Marcon tontilla ja pari piti hauskaa keskenään.

snapshot_b3ec6d1b_93ec99f3.jpg

Pian Lempi muutti virallisesti Marcon luo ja suhde eteni rakkauteen. Pari kihlautui ja talouteen tuli naisen mukana 16 000 simoleonia. Olisikohan kohta häiden aika?

snapshot_b3ec6d1b_13ed3303.jpg

Tontilla puhalsivatkin muutosten tuulet ja uusilla rahoilla saatiin mukava talo valmiiksi. Enää ei tarvitsisi viettää öitään tähtitaivaan alla. Ei sillä että siinä kesäisin mitään vikaa olisikaan.

snapshot_b3ec6d1b_53efddde.jpg

Naapurin koirakin tuli ihmettelemään uutta taloa. Marco oli varsin ihastunut tähän narttuun...

snapshot_b3ec6d1b_d3efddf1.jpg

Koria taisi ihastua tonttiin myös sillä se kaivoi kuopan ihan tiiliseinän viereen. Yritti ilmeisesti päästä sisälle?

snapshot_b3ec6d1b_13efde74.jpg

Marco ei tästä kuitenkaan pitänyt vaan ajoi koiran pois. Ei se suhde koriaan huutamalla parane, mutta mies halusi suojella jättimäistä pihaansa.

snapshot_b3ec6d1b_93ed3689.jpg

Lempi koki muodonmuutoksen kampaajalla, mihin Marco ihastui. Tukka sai uutta väriä ja pituutta ja nyt olisi aika lähteä vaateostoksille.

snapshot_b3ec6d1b_13ed3aba.jpg

Lempi sovitti monia erilaisia vaatteita... ja Marco kipitti perässä! No mutta eihän tuollainen sovi! Mitä sen miehen päässä nyt liikkuu?

snapshot_b3ec6d1b_d3ed3ace.jpg

Ahaa! No, kai se on Marcon mielestä hienompaa tavaratalossa kuin kotona. Ja myyjäkin vielä kannustaa! Pyydän anteeksi että seinät unohtuivat alas.

snapshot_b3ec6d1b_93ee8a03.jpg

Lempi sai ostettua uudet vaatteet ja muodonmuutos oli valmis. Olikohan Lempi sairastunut ostoksilla?

snapshot_b3ec6d1b_b3efd94c.jpg

Näin syksyllä hän vietti paljon aikaa television ääressä katsellen kokkiohjelmia mikä sinäänsä ei ollut kovinkaan outoa, mutta sitten...

snapshot_b3ec6d1b_b3ee8c10.jpg

Lempi kärsi ainaisesta nälästä. Olihan siitä tietysti se hyöty, että hän sai kokeilla kaikenlaisia tv:stä oppimiaan reseptejä, mutta hölmöä sitä nyt koko ajan oli olla kokkaamassa.

snapshot_b3ec6d1b_f3ee8cd1.jpg

Lisäksi hän oli hyvin väsynyt ja päivärytmi koostuikin nukkumisesta, kokkaamisesta, tv:n katsomisesta ja kyllä sitä välillä ehti vessassakin nopeasti juosta.

snapshot_b3ec6d1b_b3ee8d07.jpg

Marcoa hänen kihlattunsa käyttäytyminen ei ihmetyttänyt yhtään. Mies istui tv:n ääressä aina kun Lempi ei sitä katsellut ja kokkisarjan sijasta hän katsoi... tuota... aikuisten viihdettä.

snapshot_b3ec6d1b_13ee8aed.jpg

Pian Marco otti itseään niskasta kiinni ja kosi. Lempi tietenkin suostui ja pari meni naimisiin romanttisesti omissa oloissaan.

snapshot_b3ec6d1b_13efdb4c.jpg

Lempi selvitti pian oudon käyttäytymisensä. Hän oli raskaana!

snapshot_b3ec6d1b_73efdd96.jpg

Lounaalla Lempi kertoi asiastaan Marcolle joka otti sen asiallisesti vastaan syödessään vaimonsa valmistamaa, maukasta salaattia.

snapshot_b3ec6d1b_53efdbb5.jpg

Sitten kylpyamme ryhtyi kapinaan ja sihkutteli vettä joka puolelle kylpyhuonetta.

snapshot_b3ec6d1b_d3efdbe2.jpg

Fiksuna naisena Lempi soitti korjaajan paikalle. Eihän hän halunnut ikävää tapaturmaa kummallekkaan.

snapshot_b3ec6d1b_13efd67c.jpg

Kun kylpyamme saatiin korjattua, oli Marcon mietittävä taas asioita. Olisiko hänen hankittava työpaikka? Tai kenties uudistettava tyyliään? Sisustuksesta varmasti näkee, kumpi on ollut asialla.

snapshot_b3ec6d1b_73efdac0.jpg

Marco hankkikin yövuorotyön että saisi olla päivät kotona - ainakin aluksi. Työaika varmasti muuttuisi sitä mukaa kun mies ylenisi urallaan. Toivottavasti niin kävisikin!

snapshot_b3ec6d1b_d3f2f4bf.jpg

Töiden jälkeen Marco hankki salaa parturiajan ja yllätti vaimonsa iloisesti. Lempi juoksi kiljuen MArcon luo ihastelemaan miehen uutta tukkaa.

snapshot_b3ec6d1b_d3f2f5a8.jpg

Lempi päätti itsekin käydä kampaajalla ja värjäytti hiuksensa vaaleiksi. Kampaajakäynnin jälkeen hänen oli kylläkin juostava pikapikaa vessaan.

snapshot_b3ec6d1b_53f2f5cd.jpg

Vessakäynnin jälkeen Lempi yllättyi jälleen. Hänen vatsansa kasvoi jo aika isoksi ja painavaksi. Kohta olisi varmaan jo pienokaisten aika.

snapshot_b3ec6d1b_73f2f6ee.jpg

Marco tahtoi edetä urallaan, joten hän osti taloon kuntolaitteen ja ryhtyi harjoittamaan lihaksiaan kun niitä ylennykseen tarvittiin.

snapshot_b3ec6d1b_b3f2f819.jpg

Lempi tuki miestään kaikessa ja toivottikin onnea. Sitä tarvittiin jos aikoi hommata ylennyksen.

snapshot_b3ec6d1b_13f43e1d.jpg

Lempi jännitti kovasti Marcon puolesta eikä saanut nukuttua. Siksi hän pesikin ikkunat puhtaaksi. Se jos jokin kertoi jännityksestä.

snapshot_b3ec6d1b_b3f43ed3.jpg

Töistä saapuikin kotiin iloinen Marco taskussaan hieman yli 1 000 simoleonia. Hän sai kuin saikin ylennyksen! Mitähän seuraavaksi? Tuleeko perheeseen vauva vai kaksoset? Yleeneekö Marco vielä urallaan? Kumman nenän vauva t) saa(vat)? Siitä lisää ensi jaksossa.

Tässä tämä ensimmäinen osa. Toivon rakentavaa kritiikkiä ja linkityspyyntöjä. Entä mitä haluaisitte seuraavalta osalta? Vastatkaahan nyt kun saatte vaikuttaa. Ja tiedän, osasta tuli turhan pitkä. Seuraavista ei tule läheskään näin pitkiä. Tämä oli vain tällainen alkulaukaus.